tiistai, 19 lokakuu 2021 19:34

Futsalin Ykkösen vastustajat tutuksi – esittelyssä Ilves

Futsalin Ykkösen tuleva kausi on todella kovatasoinen, joten FC Kiisto tarvitsee jokaisen fanin kannustamaan paikan päälle. Helpottaakseen otteluiden katsomista, niin käymme jokaisen joukkueen läpi kotisivuillamme, joten yleisö saa esimakua tulevasta. Nyt vuorossa on Ilves.

Ilves on Suomen menestyksekkäin futsal-seura, sillä se on voittanut historiansa aikana peräti kahdeksan Suomen mestaruutta. Edellinen tuli vuonna 2014. SM-mitaleilla seura oli edellisen kerran vuonna 2018, mutta tämän jälkeen syöksy on ollut kovaa. Viime kausi päättyi siihen, että joukkue joutui tosissaan pettymään putoamiskarsinnoissa, sillä matka kävi toiseksi ylimmälle sarjatasolle.

Putoamisen seuraukset olivat myös kokoonpanot karut, sillä useampi tuttu kasvo vaihtoi maisemaa pelatakseen Futsal-Liigassa. Tämän johdosta kokoonpano on mennyt isosti uusiksi, joten joukkuetta voisi kuvailla todelliseksi mysteeriksi. Perinteet ovat kuitenkin hirmuisen kovat, joten varmasti kasaan on saatu iskukykyinen joukkue. Nousu takaisin Liigaan on kuitenkin kaikkea muuta kuin helppo, sillä kaikki tietävät Ykkösen erittäin kovan tason.

Viime kaudella joukkueesta yli 10 tehopisteen rajan ylitse pääsi vain kaksi pelaajaa: Tomi Lahtinen ja Jaakko Ahokas. Kaksikko kuitenkin siirtyi Futsal-Liigassa pelaavan Mad Maxin riveihin, joten miehiä ei ainakaan tupsukorvissa tulla tulevalla kaudella näkemään.

Ilveksen taso päästään testaamaan heti alkukaudesta Vaasan Kauppiksella, sillä kyseessä on FC Kiiston ensimmäisen kotipelin vastustaja. Jo nimenä tietysti Ilves herättää vastustajat, joten siltä kantilta on mielenkiintoista kohdata perinteikäs seura näin heti alkuun.

Joukkueen tason ennustaminen on vaikeaa ennen kuin Ilveksen kokoonpanosta ja peliesityksistä on saanut ensiksi edes hieman viitteitä.

FC Kiisto ja Ilves kohtaavat Vaasan Kauppiksella lauantaina 30.10. klo 15:00. Liput otteluun maksavat 5€ / kpl. Lapset pääsevät sisään ilmaiseksi. Tervetuloa!