sunnuntai, 31 lokakuu 2021 06:57

Futsal Ykkönen: FC Kiisto voitti suvereenisti kauden kotiavauksen

FC Kiisto jatkoi loistokasta kauden alkua, kun keltamustat kaatoivat lauantaina Vaasan Kauppikselle vieraaksi saapuneen Ilveksen numeroin 6-1.

FC Kiiston vieraaksi saapui kotiavaukseen perinteikäs Ilves, joka on voittanut historiansa aikana Suomen mestaruuden kahdeksan kertaa. Viime kauden päätteeksi seura tippui kuitenkin Futsal-Liigasta Ykköseen ja uusiutui rajulla kädellä. Tamperelaisten kausi ei käynnistynyt kovinkaan hyvin, sillä alla oli 3-6-tappio FC Raumalle.

FC Kiiston riveissä tiedettiin, että voitto on tulossa, kunhan oma peli pysyy kasassa ja asenne on kunnossa. Alku osoittikin, että pelaajat tiedostivat teesit otteluun ja tekeminen oli raikasta. Avausmaali näkikin päivänvalon jo reilun kolmen minuutin jälkeen, kun Ilari Antila tarjoili kulmapotkusta ja Miika Niemi tälläsi pallon alakulmaan. Tämän jälkeen mentiin muutama minuutti maaleitta, kunnes taas helähti tupsukorvien maaliverkoissa. Tällä kertaa Ilari Antila sai nimensä pöytäkirjaan, kun miehen maalille toimittama pallo painui suoraan sisään.

Kolmatta maalia ei jouduttu kauaa odottamaan, sillä se syntyi reilun minuutin päästä. Tällä kertaa asialla oli Matias Träskbäck, joka painoi tulisen laukauksen verkon perukoille. Kolmen maalin johtoasema kenties hieman toi hyvän olon tunnetta puseroon, sillä terävin ote katosi hetkellisesti. Ilves ei kuitenkaan paikoille juurikaan päässyt, joten puoliajalle mentiin stabiilissa 3-0-johdossa.

Toinen puoliaika ei olisi voinut saada parempaa alkua, sillä Träskbäck painoi upeat harhautukset ja tulitti pallon alakulmaan. Taululla oli jo tilanne 4-0. Ilves onnistui kaventamaan seuraavaksi, mutta lopullisesti ottelu lyötiin pakettiin, kun Lauri Karri ja Ossi Katajamäki värkkäsivät 5-1-maalin. 

Toisen jakson ehdottomasti positiivisinta antia oli se, että peliaikaa saatiin jaettua laajalle rintamalle ja useampi pelaaja pääsi testaamaan futsalin saloja ihan virallisessa pelissä. Nämä ovat tärkeitä minuutteja tulevaisuutta varten, jotta uudet pelaajat saadaan ajettua sisään tekemiseen.

FC Kiistolla oli maalipaikkoja kaunistella vielä enemmänkin lukemia, mutta lopulta tulokseksi kirjattiin 6-1. Matsin viimeisestä osumasta vastasi päivän toisellaan Ilari Antila.

Keltamustien kausi jatkuu jo heti sunnuntaina 31. lokakuuta, kun vieraaksi Kauppikselle saapuu VehU. Ottelu käynnistyy klo 15:00. Tervetuloa paikan päälle nauttimaan Vaasan parhaasta futsalista!

Media

Kooste: FC Kiisto - Ilves