Futsalin Ykkösessä on tällä kaudella mukana 12 joukkuetta, joten seuroja nähdään ympäri Suomen. Sen vuoksi esittelemme vastustajiamme, jotta fanit pääsevät paremmin sisään sarjaan.
FC Kiiston seuraava vastustaja on raahelainen AS Moon. Suomen parhainta kebabiaan mainostava Raahe on ollut jo vuosia futsalin Ykkösessä. Edellisten kausien aikana joukkueesta on aina puhuttu kärkijoukkueena. Sarjan TOP5-sijoituksia seura onkin napsinut kiitettävästi, joten osaamista löytyy. Kuitenkin aivan se terävin loisto on jäänyt oletettavasti puuttumaan, kun puhti ei ole riittänyt ihan sinne terävimpään kärkeen.
Kun puhutaan AS Moonista, niin aina täytyy mainita herrasmies Marko Keinänen. Raahelaisen futsalin kenties suurin legenda keikkuu aina pistepörssin kärkipäässä. Sijoittumisellaan ja rauhallisella viimeistelyllään vakuuttava "Mehu" Keinänen löytää aika usein sen reitin maalintekoon. Keinänen on myös tällä kaudella aloittanut pisteiden valossa terävästi kooten tehot 1+2. Miehen aisapari on Timi Knuutinen, joka on niin ikään ehdottomasti joukkueen vaarallisimpia pelaajia. Toistaiseksi sisäisen pistepörssin kärjessä keikkuu kuitenkin Jukka-Pekka Patanen, joka on kirjauttanut tehot 3+1.
AS Moon on tunnettu myös erittäin äänekkäästä kotiyleisöstä, joten vierailu Raahessa on aina miellyttävä kokemus, sillä kyllähän jokainen pelaaja syttyy tunnelmaa. Tosin ei se Kauppiksen meiningille vedä vertoja. :)
Raahelaisjoukkueen ehdoton vahvuus on kokemus. Avainpelaajat ovat pelanneet jo useamman vuoden ajan Ykköstä ja he tietävät sarjan kaikki metkut. Takaa tulee kuitenkin nuoriso-osasto, joten Moonilla on siltä osin varmasti tulevaisuus hyvissä käsissä. Seura on ehdottomasti Kiiston yksi päävastustajista tulevan kauden aikana, joten molemmat keskinäiset pelit nousevat isoon arvoon. Se tiedetään myös Suomen oikean keltamustan eli FC Kiiston kopissa.