FC Kiisto oli kovan paikan edessä sunnuntaina, sillä alla oli kuusi peräkkäistä tappiota ja pistetilin avaaminen olisi enemmän kuin suotavaa. Vastustajaksi Elisa Stadionille saapui kokkolalainen GBK, joka voitti heinäkuun alussa kauden ensimmäisen keskinäisen numeroin 3-0.
Alkuminuutit lupasivat jo tasaista ottelua, jossa molemmille tulisi taatusti omat maalipaikkansa. Ensimmäisenä lähellä maalintekoa oli vierasjoukkue GBK, joka pääsi testaamaan yläriman kestävyyttä. Tuuri oli kuitenkin Kiiston puolella ja pallo kumahti vaparista rimaan ja siitä puolestaan pois vaarallisimmilta alueelta.
Toisessa päässä nähtiin hetkeä myöhemmin lähes vastaavanlainen tilanne, kun Riku Jääskä pommitti vapaapotkunsa pystypuuhun. "Ei kahta ilman kolmatta" -sananlasku piti paikkansa, sillä vielä kertaalleen avausjaksolla osuttiin kehikoihin. Tällä kertaa oli GBK:n vuoro, kun Kiisto-veskari Matias Jokiniemi sai venytettyä upeasti kätensä sen verran pallon tielle, että peliväline meni maaliverkon sijaan ylärimaan.
Puoliajalle lähdettiinkin lopulta maalittomassa tilanteessa, joten kaikki ratkaisut jäivät toiselle jaksolle.
Tuttu maalintekijä pelasti FC Kiistolle voiton
Kummankin puolustuslinja jatkoi siitä, mihin ekalla jaksolla jäi. Maalipaikat tulivatkin käytännössä erikoistilanteiden ja keskitysten kautta, sillä kumpikin tukki tiukasti keskustan. Jääskä oli pariin otteeseen vapaana, mutta tällä kertaa maalitykin yritykset suuntautuivat ohi maalin. GBK pääsi myös pariin kertaan kokeilemaan Kiiston puolustuksen kestävyyttä, mutta kauden parhaan pelinsä pelannut puolustuslinja ei ollut murrettavissa.
Lopulta kotiyleisön päästi piinastaan tuttu maalintekijä, sillä jo ennen GBK-peliä viidesti osunut Jääskä ei enää erehtynyt, vaan kärki jatkoi mainion pallon varmasti verkon perukoille vieden Kiiston 1-0-johtoon. Peliä oli tässä vaiheessa takana 77 minuuttia, joten kotiyleisö sai jännittää voittoa vielä reilusti yli kymmenen minuuttia.
GBK nostikin selvästi pakettiaan ylemmäksi ja yritti hakea väkisin kavennusta. Kokkolalaisten yritykset suuntautuivat kuitenkin kerta toisensa jälkeen joko päätykatsomoon tai kotijoukkueen maalilla pelanneen Jokiniemen hyppysiin. Myös Kiiston topparit olivat useamman kerran sijoittuneena oikeaan paikkaan, joten GBK ei yksinkertaisesti löytänyt tilaa maalintekoon.
Kiiston puolustus ei ollut ohitettavissa edes lisäajalla ja odotettu päätösvihellys takasi sen, että Kiiston kauden avausvoitto oli tosiasia numeroin 1-0.
Voitto tuli vähintäänkin loistavaan saumaan, sillä nyt henkinen lukko saatiin auki pisteiden muodossa eikä putoamisviivan päällä olevaan Kemi Cityyn ole matkaan kuin kolme pistettä.
FC Kiiston kausi jatkuu reissulla Pietarsaareen, jossa vastaan asettuu kuudesta pelistä kahdeksan pistettä kerännyt JBK. Kamppailu on luvassa lauantaina 8.8. klo 15:00. Seuraava kotiottelu on luvassa puolestaan torstaina 13.8. klo 18:30, kun edessä on kauden ensimmäinen Vaasan paikalliskamppailu VIFK:ta vastaan. Otteluun voit ostaa liput totutusti ZUPticketin kautta.