FC Kiisto ei onnistunut nappaamaan kauden toista voittoaan torstaina, sillä Pietarsaaresta vieraaksi saapunut JBK haki pisteet 2-0-voitolla.
Ensimmäinen jakso mentiin tasaisissa merkeissä
Joukkueet kohtasivat elokuun alussa Pietarsaaressa ja tuolloin tasaisen ottelun vei nimiinsä JBK 1-0.
FC Kiisto joutui muuttamaan hieman kokoonpanoaan torstai-illan otteluun, koska Riku Jääskä joutui jäämään sivuun JBK-ottelusta.
Torstaina ensimmäiset minuutit näyttivät pelin luonteen olevan samanlainen, sillä molemmat joukkueet eivät juhlineet maalipaikoilla. Pikku hiljaa kummassakin päässä alkoi olemaan aihioita, mutta maalit eivät kuitenkaan olleet vielä lähelläkään. Kummallakin oli tekemistä murtautumisvaiheessa ja ratkaisut olivat kerta toisensa jälkeen heikohkoja. JBK sai tilastoihin kulmapotkuja, mutta nekään eivät aiheuttaneet vaaratilanteita FC Kiiston maalilla.
Isännät joutuivat tekemään ensimmäisen vaihdon jo puolen tunnin kohdalla, kun loukkaantumisen jälkeen paluun kokoonpanoon tehnyt Arthur Lindholm joutui tulemaan sivuun. Tämän johdosta puolustuslinjaa jouduttiin laittamaan hieman uusiksi
FC Kiiston ensimmäisen puoliajan paras paikka siunaantui aivan jakson loppupuolella Lauri Karrille, jonka veto kuitenkin suuntautui harmiksi ohi maalin.
Lopulta tauolle lähdettiin kuitenkin maalittomassa tilanteessa, joten kaikki ratkaisut jäivät toiselle jaksolle.
Pisteet jäivät haaveeksi
Toisen jakson alussa FC Kiistolle siunaantui puolittaiset paikat kulmapotkusta sekä vapaapotkusta, mutta yritykset eivät olleet tarpeeksi laadukkaita, jotta kotiyleisö olisi päässyt juhlimaan avausmaalia.
Vierasjoukkue JBK pääsi ensimmäistä kertaa kunnolla murtautumaan maalipaikkaan 55. minuutilla. Hyökkäys pelattiinkin laadukkaasti loppuun asti ja Kevin Larsson pääsi siirtämään vierailijat 1-0-johtoon. JBK sai osumasta selvästi lisää itseluottamusta ja se ottikin selvästi ohjat pelistä. Se uhitteli useampaan kertaa Jukka Pylväisen vartioimaa maalia, mutta lisämaali jäi haaveeksi.
Lopulta toista JBK:n maalia ei jouduttu odottamaan pitkään, sillä Larsson pääsi 66. minuutilla puskemaan hallitusti pallon verkon perukoille. Näin ollen JBK karkasi jo kahden maalin karkumatkalle.
FC Kiisto yritti kääntää vielä pelin suuntaa tuplavaihdolla, mutta edelleen vaikeudet murtautua tiiviin JBK:n puolustuksen läpi jatkuivat.
Lähimpänä maalintekoa lopussa oli JBK, joka pääsi hakemaan lisämaaleja vastaiskuista, kun FC Kiisto joutui riskilläkin kokeilemaan kavennusmaalin tekoa.
Seuraava mahdollisuus pistetilin kohentamiseen koittaa 11. syyskuuta, kun edessä on vierailu Kokkolaan. Tuossa kamppailussa vastaan asettuu GBK, joka on jo kertaalleen tällä kaudella kaadettu. Tästä tarviikin raapia kaikki itseluottamus mukaan matkaan, sillä pisteitä on saatava mahdollisimman nopeasti lisää.