FC Kiisto jatkoi voittokulkuaan torstai-iltana, kun Vaasan Kauppikselle saapui vieraaksi IK Myran.
Lähtökohdat torstaille olivat varmasti kaikkien tiedossa, sillä odotuksissa oli kotivoitto. Suurimmat haasteet olisivat saattaneet olla asenteessa, mikä olisi ollut kohtalokas virhe. FC Kiisto osoitti kuitenkin ammattimaisuutensa ja asenne oli jokaisella pelaajalla kunnossa heti alusta lähtien. Tämä näkyi myös välittömästi kentällä, sillä avausmaali nähtiin jo ensimmäisen minuutin aikana, kun kapteeni Lauri Karri painoi kauden kolmannen osumansa maalin edustalta. Puoliajalle mentiin lopulta FC Kiiston selvässä 6-0-johdossa. Onnistumisia saatiin ilahduttavasti laajalta rintamalta, sillä maaleja iskivät Aapo Autio, Miika Niemi, Matias Tiiro sekä kahdesti osunut Matias Träskbäck.
Sama tahti jatkui toisella jaksolla ja maaleja syntyi reippaalla kädellä. IK Myran ei ollut oikeastaan missään vaiheessa edes lähellä maalintekoa, joten loppunumerot eivät todellakaan valehtele. Tasoero oli torstaisessa Vaasan illassa jopa suvereeni.
Todellakin ilahduttavaa oli se, että toisellakin jaksolla pöytäkirjaan saatiin useampi uusi maalintekijä, sillä verkkoja heiluttivat muun muassa Ossi Katajamäki, Ilari Antila ja Joel Sunabacka. Mainittakoon myös, että Nicolas Tuisku keräsi tililleen neljä syöttöpistettä.
Joukkueessa onkin tällä hetkellä loistava fiilis, mikä näkyy myös äärettömän kovana asenteena kentällä. Tästä hyvänä osoituksena on se, että oma maali on pysynyt nyt puhtaana kahdessa pelissä putkeen.
Kausi jatkuu jo sunnuntaina ja tällä kertaa FC Kiisto matkaa Raumalle paikallisen FC Rauman vieraaksi. Ottelu käynnistyy klo 13:00. FC Rauma kuvaa myöskin ottelut suorana lähetyksenä YouTubeen, joten keltamustien otteita on mahdollista seurana suorana lähetyksenä.
Seuraava kotipeli on luvassa 5.12. klo 11:00, kun Vaasaan saapuu vieraaksi VehU.