lauantai, 12 joulukuu 2020 06:17

Futsal Ykkönen: FC Kiisto pelaa viikonloppuna tuplapelin Oulussa

FC Kiisto matkustaa viikonloppuna Ouluun tuplapeliin, kun lauantaina vastaan asettuu Tervarit ja sunnuntaina puolestaan FC OPA.

Edessä on äärimmäisen tärkeä viikonloppu, sillä nyt taistellaan todella isoista pisteistä. Kuusi pistettä tekisi sarjataulukossa sijoituksen kannalta hyvää, kun taas nolla pistettä jättäisi kirittävää seuraaviin peleihin.

Lauantaina on varmasti tiedossa yksi alkukauden kovimmista taistoista, kun Tervarit isännöi keltamustia. Vastakkain on kaksi ainoata ilman tappiota olevaa joukkuetta, joten taistelu pisteistä tulee olemaan raastavan kovaa. Viime kaudella Tervareita vastaan kumpikin vei nimiinsä kotipelinsä, joten siltä kantilta FC Kiisto on kovassa paikassa. Luotto on kuitenkin kova sille, että pisteet haetaan mukaan.

Sunnuntaina vastaan asettuu puolestaan FC OPA, joka oli viime kaudella inhottava vastustaja. Vieraista FC Kiisto onnistui hakemaan 2-1-voiton, mutta kotikentällä tuloksena oli tappio. Nyt täytyykin pystyä kahteen huippusuoritukseen viikonlopun aikana, jotta pisteet matkaavat bussin kyydissä Vaasaan.

FC OPAn alkukausi on ollut hankala, mutta sarjataulukkoa ei kannata liikaa tuijottaa, sillä kyseessä on laadukas joukkue, joka pystyy voittamaan kenet tahansa.

Lauantain Tervarit-peli on nähtävillä ilmaiseksi netin kautta. Solidsport-sivulta tulevaan lähetykseen pääset TÄSTÄ!

Lauantai klo 13:00 Tervarit - FC Kiisto

Sunnuntai klo 12:00 FC OPA - FC Kiisto