FC Kiisto oli viikonloppuna koko kauden kannalta kovassa paikassa, kun edessä oli tuplapelit Oulussa. Jokainen pistemenetys olisi heikentänyt pahasti asetelmia sarjataulukossa, sillä olihan vastassa muun muassa Tervarit, joka taistelee samoista kärkisijoista.
Viikonloppu laitettiin käyntiin lauantaina klo 13:00, kun vastassa oli FC Kiiston tapaan ainut vielä tappioitta futsalin Ykkösessä oleva joukkue eli Tervarit. Odotettavissa oli äärimmäisen laadukas ja tasainen ottelu, sillä olihan vastakkain varmasti sarjan parhaiten puolustavat rosterit.
Tämä näkyi avausjaksolla, sillä maalipaikkoja ei todellakaan saanut ilmaiseksi, vaan hyökkäämisen piti olla terävää, jotta tilaa avautui vastustajan kenttäpuoliskolta. Ensimmäinen paikka siunaantui keltamustien Toni Pylkkäselle, jonka laukaus kilpistyi kuitenkin tolppaan. Myös Tervarit pääsi muutamaan otteeseen maalipaikoille, mutta FC Kiiston maalilla torjunut Teemu Kulmala venyi pallojen eteen. Näin ollen puoliajalle lähdettiin tilanteessa 0-0.
Avausmaali nähtiin lopulta ajassa 23:39, kun FC Kiisto onnistui pelaamaan sivurajan kuviollaan pallon maalin edustalle, jossa Lauri Karri päivysti. Kiisto-kapteeni kääntyi terävästi ja laukoi pallon verkon perukoille. Ensimmäisen maalin arvoa ei voi liikaa korostaa kärkikamppailuissa, joten tilanne oli keltamustien kannalta herkullinen.
Maalin jälkeen FC Kiisto passivoitui hieman liikaa ja antoi Tervareille liian helposti tilaa hyökkäyspäässä. Kertaalleen tasoitusmaali oli äärimmäisen lähellä, kun pallo jäi pyörimään maalin edustalle. FC Kiiston pelaajat uhrautuivat kuitenkin ansiokkaasti ja vaarallinen tilanne saatiin selvitettyä.
Reilu seitsemän minuuttia ennen loppua FC Kiisto onnistui kuitenkin iskemään todella helpottavan 2-0-maalin. Osumasta vastasi Matias Träskbäck, joka laukoi pallon aivan yläkulmaan. Laukaus oli niin kova, että jopa vastustajilla oli ongelmia nähdä pallon käyneen maalissa. Mitään epäselvää tilanteessa ei kuitenkaan ollut, joten tuomaristo osoitti täysin oikeutetusti keskiympyrään.
Kahden maalin johtoasema antoi hieman enemmän helpotusta isäntien loppuhetken rynnistykseen. Reikäpaidalla pelannut Tervarit haki viimeiset minuutin kavennusta, mutta tällä kertaa vaasalaiset olivat liian kovia lyötäväksi. Näin ollen FC Kiisto aiheutti Tervareille kauden ensimmäisen tappion numeroin 2-0.
Sunnuntaina kaatui FC OPA
Pelit Oulussa jatkuivat heti sunnuntaina, kun vastassa oli FC OPA. Vaikka vastustaja löytyi sarjataulukon häntäpäästä, niin ottelusta ei todellakaan ollut luvassa helppo. Tämä nähtiin jo viime kaudella, sillä FC OPA oli varmasti yksi inhottavimmista vastustajista FC Kiistolle.
Hyvin hotellissa lepoa saaneet keltamustien pelaajat olivat kuitenkin valmiina otteluun ja asenne oli heti alusta lähtien hyvä. Harmittavasti FC OPAn viimeistely oli heti kärkeen terävää ja hieman varkain lukemat olivat jo 2-0.
FC Kiisto sai arvokkaan tasoituksen puoliskon lopussa, kun Matias Tiiro onnistui 10 metrin rangaistuspotkusta. Virhevaikeuksissa ollut FC OPA sai huokaista helpotuksesta kertaalleen, kun Tiiro pommitti toisen 10 metrin rangaistuspotkun tolppaan. Tämä tarkoitti samalla sitä, että tauolle lähdettiin FC OPAn 2-1-johdossa.
Keltamustien pukukopissa ei oltu kuitenkaan yhtään epävarmoja tauon aikana, vaan kaikilla oli selvästi mielessä se, että voitto tultaisiin nappaamaan myös sunnuntaina. Tämä näkyi heti toisen jakson startista lähtien, kun FC Kiisto lisäsi kaasua tekemiseen. Tasoitus syntyi lopulta melko nopealla tahdilla, kun Ilari Antila laukoi pallon varmasti sisään.
Myös seuraava maali merkittiin Kiistolle, kun Matias Träskbäck pelasi itselleen upeasti tyhjän tilan, jonne Toni Pylkkänen toimitti syötön. Kiiston ykköspyssy ei epäonnistunut maalipaikassa, vaan siirsi vierailijat 3-2-johtoon. FC OPA yritti vielä tasoitusta reikäpaidalla, mutta kiri jäi lopulta melko torsoksi eikä tasoitusmaali ollut oikeastaan edes lähellä.
Näin FC Kiisto kruunasi upean Oulun reissun 3-2-voittoon. Täydet kuusi pistettä antoivat loistavan sysäyksen seuraaviin peleihin ja tilanne sarjataulukossa on oikein herkullinen. Keltamustat ovat yhdeksän ottelun jälkeen edelleen ilman tappioita sarjassa.
Kausi jatkuu seuraavaksi kotikentällä lauantaina 19. joulukuuta, kun vieraaksi saapuu AS Moon. Otteluun ei rajoitusten vuoksi voida ottaa yleisöä, mutta tuttuun tapaan tarjolla on suora lähetys YouTuben kautta.