FC Kiisto palaa takaisin peleille sunnuntaina 3. tammikuuta, kun vieraaksi Vaasan Kauppikselle saapuu TPK. Kyseessä on todellinen kuuden pisteen ottelu, sillä kumpikin joukkueista on tiukasti mukana sarjan kärjessä.
FC Kiisto on tällä hetkellä sarjassa toisena ja kärkeen on matkaan vain kolme pistettä. TPK on puolestaan 3. sijalla, mutta turkulaisilla on kaksi peliä vähemmän pelattuna, joten teoreettisesti joukkue voisi olla jopa FC Kiiston edellä. Nämä lähtökohdat huomioiden luvassa on äärimmäisen tärkeä kamppailu, sillä voitolla on valtaisa merkitys.
TPK on pelannut tällä kaudella kahdeksan ottelua ja tilillä on kuusi voitto, yksi tasapeli ja yksi tappio. FC Kiistolla on puolestaan pelattuna kymmenen ottelua ja tilillä on seitsemän voittoa ja kolme tasapeliä. Keltamustat porhaltavat parhaillaan kolmen ottelun voittoputkessa, jonka aikana on kaatunut kärkeen ennakoidut Tervarit ja AS Moon. Nyt esityksen on pysyttävä vastaavalla tasolla – ellei jopa hieman parempana. Nimittäin TPK on neljän ottelun voittoputkessa, jonka aikana se on tehnyt peräti 29 maalia. TPK:n vahvuus on ehdottomasti rosterin leveys, sillä laatupelaajia löytyy jokaiseen ketjuun, joten vastustajan täytyy olla jatkuvasti tarkkana. Sama homma voidaan sanoa myös FC Kiistosta, joka on tällä kaudella iskenyt laajalla rintamalla tehoja.
Sunnuntaina keltamustien rosterissa nähdään muutama harmittava poissaolo, sillä Miika Niemi on uusin lisäys loukkaantumislistalle. Onneksi materiaalista löytyy kuitenkin leveyttä, joten kokoonpano ei tule kärsimään poissaoloista.
Se on varmaa, että luvassa on äärimmäisen laadukas ja jännittävä kamppailu. Yleisöä ei rajoitusten vuoksi ole mahdollista ottaa, mutta ottelu on jälleen kerran katsottavissa suorana lähetyksenä FC Kiiston YouTube-kanavalla.
Ottelu käynnistyy Kauppiksella sunnuntaina klo 15:00.